Seiskakerroksen historiaa
Vuosi 1944 muistetaan Suomessa suurista mullistuksistaan: raskas jatkosota päättyi Moskovan välirauhansopimukseen, sadattuhannet evakot etsivät uutta kotia ympäri maata ja teollisuus valjastettiin sotakorvausten maksamiseen. Keskellä näitä jännittyneitä aikoja, joulukuussa 1944, Suomen ravintolahistoriassa kirjoitettiin merkittävä luku, kun Suomen Pankin talon seitsemännessä kerroksessa aloitti ravintola Hämeensilta.
Herraklubin vuodet
Seiskakerroksen ravintolasta kehittyi nopeasti liike-elämän ja hallinnon parissa työskentelevien miesten suosima kohtaamispaikka. Sota-ajan säännöstelystä huolimatta ravintola tarjosi tuulahduksen eurooppalaista loistoa ja uskoa tulevaan. Vaativa asiakaskunta edellytti laatua: keittiö taituroi vähistäkin raaka-aineista edustuskelpoisia annoksia, ja viulisti ja pianisti viihdyttivät lounas-ja illalliskävijöitä.
1950-luvulle tultaessa jäivät sota-ajan kurjuus ja säännöstelykortit viimeistään historiaan. Suomi avautui maailmalle vuoden 1952 olympialaisten ja Armi Kuuselan Miss Universumi -kruunun myötä. Uudenlainen, kupliva optimismi täytti myös Tampereen kadut. Ravintola Hämeensillan maine kasvoi kohisten – valtion ja liike-elämän edustustilaisuuksia järjestettiin lähes päivittäin. Henkilökunnan mieltä lämmitti erityisesti Suomen Pankin johtajan, Aarre Simosen, usein toistama ylistys: Hämeensillassa on koko maan paras pippuripihvi.
Tanssin vuosikymmenet
1960-luvulle tultaessa herraklubimainen tunnelma alkoi väistyä nuorekkaamman ja vapaamman elämäntavan tieltä. Vuonna 1961 ravintolapäällikkönä aloittaneen Anneli Hellstenin johdolla Hämeensilta alkoi muovautua tasa-arvoisen kaupunkikulttuurin edelläkävijäksi. Naisliikkeen voimistumisen myötä ravintolassa käymisestä tuli naisten itsenäisyyden symboli, ja vanhoilliset vaatimukset “miessaattajista” jäivät historiaan. Samalla elettiin kasvun ja teollistumisen kultakautta: ravintolan ikkunoista saattoi seurata, kuinka moderni Tampere rakentui Tammerkosken rannoille. Vuonna 1966 tehty suuri remontti symboloi tätä muutosta: vanha, hillitty ruskea sai väistyä lämpimän ja intohimoisen punaisen tieltä. Tanssimisesta tuli illan tärkein ohjelmanumero, ja juhlat jatkuivat railakkaimpina öinä aina aamukolmeen asti.
1970-luvulle tultaessa kaupungin iltaelämä sähköistyi entisestään. Suomeen rantautui aito diskokulttuuri, ja Ravintola Hämeensilta koki jälleen muodonmuutoksen: sisustusarkkitehti Heikki Karjalaisen johdolla tanssiparketti siirrettiin salien ja baarin polttopisteeseen, ja kattoon syttyi peräti 2000 lampun kimalteleva valomeri. Diskokuumeesta huolimatta keittiön rima pysyi korkealla. Sesonkien mukaan elävä menu ja laadukkaat raaka-aineet varmistivat, että Hämeensilta säilytti maineensa myös kulinaristisena maamerkkinä.
Talouskasvun ja juppikulttuurin aika
1980-luku oli Suomessa ennennäkemättömän talouskasvun ja juppikulttuurin aikaa. Suomen Pankin talo tarjosi tälle osuvan symbolisen kehyksen: alakerran konttoreista siirryttiin yläkertaan nauttimaan menestyksestä, eikä sitä tarvinnut piilotella. Ravintolapäällikkö Jari Hannulan johdolla seiskakerroksesta tuli nyt Iltaravintola Hämeensilta, jonka konsepti nojasi vahvasti “dining & dancing” -elämykseen.
Vapautuneen 1970-luvun jälkeen alettiin jälleen arvostaa hienostunutta ja asiantuntevaa palvelua. Ravintola oli kaupungin silmäätekevien olohuone, jonka kabineteissa tehtiin suuria päätöksiä ja salissa nähtiin tähtiä Paula Koivuniemestä Matti Eskoon. Ilta aloitettiin usein vaaleanpunaisella Tammerkosken kohina -aperitiivilla, ja listan muita suosikkeja olivat trendikäs katkarapucocktail sekä eksoottinen kilpikonnanliemi. Rima pidettiin korkealla myös etiketin suhteen: pukeutumiskoodi oli tiukka, ja pikkutakin uupuminen saattoi johtaa vierailuun portieerin takkivarastolla.
Hämeensilta ei ollut vain ravintola, vaan se oli koti kaupungin suurille persoonille. Yksi aikakauden ikoneista oli romukauppias Antti, herrasmiesmäinen vakioasiakas, jolle varattiin oma pöytä joka ilta kello 22.20 asti. Hänen kaltaistensa persoonien ja musiikkiemäntä Maija Salon luoman tunnelman myötä Hämeenkatu 13:sta tuli Tampereen iltaelämän legendaarisin osoite.
Tyylikkyyttä lama-ajan keskellä
1990-luvun koittaessa juppivuosien loistokkuus vaihtui karuun todellisuuteen Suomen syöksyessä syvään lamaan. Alkon perustama ja pitkään luotsaama ravintolayhtiö Arctia myytiin vuosikymmenen lopulla, mikä merkitsi valtion vuosikymmeniä kestäneen isännyyden päättymistä Hämeensillassa. Suurten yritysjärjestelyjen ja lamavuosien läpi ravintolaa luotsasi ravintolapäällikkö Rauni Rudnick. Rudnick muistetaan Tampereella ”ranskattarena” ja tyylikkyyden perikuvana, joka ei suostunut tinkimään laadusta silloinkaan, kun talous ympärillä horjui. Perinteiden ja uuden vuosituhannen taitteessa Rauni Rudnickin jäädessä eläkkeelle, viestikapula siirtyi uusille tekijöille. Ravintola lähti etsimään suuntaansa uudella vuosituhannella, tasapainoillen arvokkaiden perinteiden ja muuttuvan kaupunkikulttuurin välillä.
Lopulta vuonna 2011 Hämeensillan tarinassa kääntyi toistaiseksi viimeinen sivu. Legendaarinen tanssiravintola sulki ovensa 67 toimintavuoden jälkeen, ja seitsemännen kerroksen ikkunoista loistavat valot sammuivat hetkeksi. Se oli haikea hetki tuhansille tamperelaisille, joille seiskakerros oli ollut elämän suurten hetkien näyttämö jo yli puolen vuosisadan ajan.
Uusi luku ikonisella paikalla: Ravintola Pons
Vaikka alkuperäinen Hämeensilta jäi historiaan, sen henki ei kadonnut. Vuodesta 2022 tarina on jatkunut samassa historiallisessa seiskakerroksessa Ravintola Ponsin nimen alla. Nimi on latinaa ja tarkoittaa siltaa. Ponsissa mennyt ja nykyisyys kuroutuvatkin yhteen kiinnostavalla tavalla. Vaikka maut ja valtaosa sisustuksesta on päivitetty tähän päivään, katossa loistavat yhä ne samat ikoniset lamput, jotka syttyivät jo vuosikymmeniä sitten vanhan tanssilattian ylle. Suurten ikkunoiden äärellä kaikuvat edelleen naurunpurkaukset, elävä musiikki ja viinilasien kilinä – aivan kuten eräänä joulukuisena lauantaina 1944.
Artikkelin herokuva: Harju, J. Suomen Museovirasto, 1942.